tiistai 19. marraskuuta 2019

Hotel & Spa resort Järvisydän 2019

Seuraavat kaksi postausta ei liity kosmetiikkaan, mutta halusin jakaa nämä asiat teidän kanssa silti. 

Käytiin viikolla 43 Rantasalmella, hotel & spa resort Järvisydämessa keskiviikosta perjantaihin, eli kaksi yötä. Ja voin suositella paikkaa, ihan älyttömän kaunista ja rentouttavaa. Reissu varattiin jo syyskuussa ja varasimme maisemasviitin. Hotelli sijaitsee Savossa, pienessä Rantasalmen kylässä. Kylästä löytyy yksi kebabbila, muutama ruokakauppa, tokmanni sekä alko.



Hotellin vilkkaimmat sesongit ovat kesä ja talvi, joten nyt lokakuussa ollessamme oli todella rauhallista. Mutta, keväisin kuulemma näkee eniten norppia, FYI.




Maisemasviitit näyttävät paljuilta, joita on aseteltu vieriviereen monta riviä. Ja meidän kopperomme sijaitsi kaikista kaukaisimmassa rivissä, ylhäällä mäessä. Joten nivelvaivaiselle en suosittele. Ja toinen harmitus tuli maisemista, sillä näiden ikkunoista näkee vain toisia rakennuksia. Vain kolme tai neljä maisemasviittiä oli rakennettu järven rannalle, joten prosentuaalinen mahdollisuus saada kauniit maisemat ei ole suuri. Ja siellä paikka paikoin näyttää vähän rakennustyömaalta, sillä siellä, no, on rakennustyömaa.


Itse sviitti oli sisältä ihan mielettömän viihtyisä. Jos rakentaisin itselleni kesämökin, tekisin siitä samanlaisen. Tila on pieni, mutta sisältää kaiken tarvittavan. Keittiössä oli minibaarin lisäksi pieni jääkaappi. Miinusta annan siitä, etten löytänyt mistään minibaarin hinnastoa. Ja siis siellä on makuuhuoneessa takka! Siis ihan älyttömän romanttiset puitteet. Ja hei, toi sänky on 180cm ja ihan mahtava nukkua. Ps. Normaalisti sängyillä on norppapehmot, jotka saa ostaa omaksi. Meidän huoneessa niitä ei ollut ja ehkä Miia 27vee ei olisi tarvinnutkaan uutta pehmolelua. Mutta näin pienenä sivuhuomiona. Sviitistä löytyi myös kylpytakit, sellaiset froteiset tohvelit sekä pyyhkeet. Kypytakit otimme mukaan kylpylään, mutta pyyhe kannattaa jättää huoneeseen. Kylpylässä saa siis pyyhkeen, se sisältyy siihen kylpylälippuun. Ja ota mukaan oma shampoo sekä hoitoaine! Huoneessa oli shampoo sekö hoitoaine, mutta kylpylässä oli vain saippuateline seinässä. Ja omalle hiustyypille, kuiva luonnonkihara, ei huoneen shampoo ja hoitoaine toiminut. Lopputuloksen oli enemmän olkea muistuttava kasa, kuin hiukset. Kyseessä oli muuten Revlonin tuotteet, eli ei todellakaan halvimmasta päästä. Esim Lyko.fi sivuilla ne maksavat 17,90e kappale.Härregyyd, luulin laadun perusteella näitä halvemmiksi.

Ja siis suosittelen katsomaan muutkin majoitusvaihtoehdot, sillä kaikki ne on älyttömän hienoja sekä houkuttelevia. Jos ja kun aiomme mennä uudelleen, en edes osaa päättää haluanko hotelliin vaiko house boattiin. Ja siis perheille ja kaveriporukoillekin on kivoja majoitusvaihtoehtoja. Omalle kaveriporukalle ainakin sellainen pieni huvilareissu olisi tosi jees. Ja ehkä, ehkä voisin jakaa huvilan jopa sukulaisteni kanssa.

Itse en välitä normaalisti kylpylöistä, sillä jotenkin niistä tulee ahdistava fiilis. Tuntuu että jalkasieni hyppii silmille ja vedessä lilluu kupan lisäksi kaikki muut taudit. Mutta Järvisydämen kylpylästä ei tullut sellaista fiilistä. Kylpylä näytti kuvissa rentouttavalta, viihtyisältä ja siitä puuttui se tavallisten kylpylöiden ankeus. Koko kylpylä on louhittu kallioon ja siellä on käytetty pelkästään luonnonmateriaaleja, luonnonkiveä, uppotukkeja sekä Saimaan järvivettä. Kylpylälippu sisältyi meidän hotellihuoneemme hintaan, normaalisti se maksaisi 29,90e ja siellä saa viettää 2 tuntia. Itselle se kaksi tuntia oli tarpeeksi enkä usko että kukaan häätämään tulee, jos aika menee vähän yli. Veikkaan että se on tarkempaa sesonkiaikoina, sillä kylpylä on suhteellisen pieni.

Kylpylässä myytiin muuten Ekopharman tuotteita, joista itselle tarttui mukaan vadelman tuoksuinen vaahtoputsari, sillä olin unohtanut kasvojen pesuaineen kotiin. Muuten en olisi osannut valita, sillä kaikki tuotteet vaikuttivat niin kivoilta. Ja Ekopharma on tosiaan suomalainen ja eläinkokeeton luonnonkosmetiikkamerkki. Ehdottomasti aion ostaa lisää Ekopharman tuotteita. JA muuten, vaahtoputsari yksinään ei ole paras vaihtoehto meikinpoistoon…



Ensimmäisenä kylpyläalueella yllätyin siitä, kuinka lämmin siellä on. Ja tällaiselle vilukissalle se oli iso plussa. Altaita on sisällä 3, niin sanottu iso allas, mukamas poreamme sekä lastenallas. Ison altaan yhteydessä on jonkinnäköinen makoiluallas. Mukamas poreamme väittää olevansa poreamme, mutta harmitukseksi poreita tulee vain selkään. Mutta kyllä siellä oli ihan kiva istua. Ulkona sijaitsee kaksi allasta. Iso allas on todella matala, eikä sitä ole tarkoitettu uimiseen. Koko kylpylä itseasiassa on tehty rentoutumista varten ja oleskelualueisiin on panostettu.


Allasbaarista saa makuvettä, teetä sekä hedelmiä ja pähkinöitä, jotka sisältyvät kylpylälipun hintaan. Toki sieltä saa ostaa myös erilaisia juomia sekä naposteltavaa. Valikoimassa oli erilaisia drinkkejä, smoothietä, pirtelöitä sekä olutta/siideriä.





Saunoja siellä on 5 sisäsaunaa – Kivisauna, enkeli Hammam, höyrysauna, infrasauna ja uppotukkisauna. Näiden lisäksi löytyy Asta-myrskysuihku sekä suolahuone. Suolahuone on kahdessa osassa, suolaluola sekä suolaparvi. Ja siis, suolaluolan pitäisi tehdä hyvää hengitykselle, mutta omasta mielestä sen haju oli hirveä. Useat ihmiset sinne kuitenkin menivät, joten vika oli varmaan vain mun hajuaistissa.
Kylpylä sopii lapsiperheille sekä lapsettomille. Ja jos haluaa vain aikuisten seuraa, on kylpylä K-18 18.00-20.00 eli viimeiset kaksi aukiolotuntia. Kaikille siis jotain.


Kylpylässä pääsee myös erilaisiin hoitoihin sekä kokeilemaan esimerkiksi ilmajoogaa, jota olisin halunnut päästä testaamaan. Tunti olisi ollut vasta sunnuntaina, niin ehkä ensi kerralla.

Hotellirakennus, joka yhdistyy päärakennukseen,
Aktiviteetteja hotellilla on paljon, sesonkina varmaan enemmän? Mutta tylsyyttä ei varmasti tarvitse kärsiä, vaan joka päivällä on vähintään yksi aktiviteetti. Fatbike- tai nuotioretki voisi olla kiva ja puolisoa sigtten taas kiinnostaisi eniten kalastaminen. Talvisin muuten pääsee käymään porokylässä. Ja mennä jollei halua ohjatulle retkelle, voi välineet vuokrata respasta ja mennä omia aikojaan, vaikka lumikenkäkävelemään tai e-fatbikelle pyöräilemään. Linnasaareen pääsee venekuljetuksella päivittäin ja siellä voi vuokrata puumajateltan yöksi. Amazing. Kannattaa etukäteen suunnitella mitä haluaa tehdä ja katsoa aikataulut etukäteen. Ensikerralla tietää paremmin.




Nämä nojatuolit. <3

Tästä hypätään jo päärakennukseen, jossa siis sijaitsi respa, baari, matkamuistokauppa ja ravintolat, oli samaa sarjaa kylpylän kanssa. Luonnonmateriaaleja ja vähän sellaista keskiaikaista tunnelmaa. Ylemmät kuvat on otettu Lotja-baarissa, alinta lukuun ottamatta.

Vitamiinishotti ennen aamupalaa.





Karpalomehu. <3

Ja siitä päästään yhteen mun lempiaiheista, ruokaan. Aamupala kuului huoneen hintaan ja se oli tavallinen aamupala. Näin sekasyöjänä vaihtoehtoja oli tarpeeksi, mutta kasvissyöjänä ne vähenisivät jo aika paljon. Vegaanina valikoima saisi jo surulliseksi. Pekoni oli muuten täydellistä ja puurona oli ohrapuuroa, ainakin uskoisin sen olleen ohrapuuroa... Viikolla aamupala on 08.00-10.00 ja viikonloppuisin 08.00-11.00.

Kuvassa näkyy paras voisilmäpulla ikinä. Paikkana respan kahvio.

Lounaalle ei ehditty torstaina ja huomattiin että näin sesongin ulkopuolella ruuan saaminen on haastavaa. Lounas olisi ollut tosiaan 12.00-14.00. No kesällä Lotja-baarista saa pitsaa 20.30 asti, mutta sesongin ulkopuolella pitsaa saa vain perjantaisin ja lauantaisin. Toki respassa olevasta pienestä kahviosta saa ostettua täytettyjä leipiä ja maailman parhaita voisilmäpullia.
Me käytiin torstaina sen takia tosiaan rantasalmen keskustassa siinä ainokaisessa kebab-pitseriassa syömässä. Kebab ranskalaisilla maistui tavalliselta, ei mitenkään maata mullistavaa. Paikka itsessään oli aika ankea ja tyhjä.

Tähän väliin pieni vinkki – Pakkaa mukaan vähän siistimmät vaatteet. Tunsin oloni erittäin alipukeutuneeksi illallisella.

Viinikellari parvelta katsottuna.


Tehtiin molempina iltoina pöytävaraus wiinikellariin, tulimenu illalliselle. Ja oi luoja, en varmaan koskaan ole syönyt niin hyvää ruokaa.
Tulimenu vaihtuu viidesti vuodessa ja hotellin sivuilta löytyy menut etukäteen..



 ”Kestikievarissamme tarjoillaan sesongin aikana kahta eri menua. Menu 1: tarjoillaan parittomina päivinä. Menu 2: parillisina päivinä. Molemmista menuista löytyy kala, liha sekä kasvis pääruoka lisukkeineen. Lasten menu sekä juomapaketti vaihtuvat myös sesonkien mukaan, viisi kertaa vuodessa.”







Kattauksia on kaksi, 18.30 ja 20.30. Kannattaa muuten huomioida, että ruokaa saa odottaa sillä aikaa kuluu helposti pari tuntia, ainakin jälkimmäisessä kattauksessa oli näin. Mutta se ruoka on sen arvoista, ei epäilystäkään. Ja viinivalikoima heillä on loistava, joten siitä plussa.

Toivottavasti tästä postauksesta on hyötyä sulle, jos mietit matkakohdetta kotimaassa. Ja tosiaan, matkailu suomessa ei ole halpaa, mutta onhan se nyt hintansa väärtti.

Pieni muistutus vielä loppuun:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hotel & Spa resort Järvisydän 2019

Seuraavat kaksi postausta ei liity kosmetiikkaan, mutta halusin jakaa nämä asiat teidän kanssa silti.  Käytiin viikolla 43 Rantasalmell...