perjantai 1. maaliskuuta 2019

Helmikuun ostokset


Helmikuun kosmetiikkaan liittyvät shoppailut rajoittuivat viiteen tuotteeseen, jos ipsy glambag lasketaan mukaan. Syy siihen on se että maaliskuussa teen reissun sephoraan ja primarkkiin, mikä tietää sen että kukkaroni tulee laihtumaan ihan liiaksi. Olen jo etukäteen kasaillut listaa tuotteista, joita tarvitsen (haluan) sephorasta. Mutta, siihen on vielä aikaa, joten keskitytään nyt näihin vähäisiinkin ostoksiin.

Kocostar slice mask sheet, pineapple 4.90e

Lumo sugar conditioner spray 5e

Rakastan kasvonaamioita, varsinkin kangasnaamioita. Näitä slice maskeja en ole ennen ostanut mutta tämä yksilö halusi välttämättä mukaani. Hinta näille on mielestäni suht tyyris, kerran käytettäväksi naamioksi. Mutta niin se taitaa olla kaikkien kangasnaamioiden kanssa.

Hoitosuihke tuli oikeasti tarpeeseen sillä XZ:n muumi suihke on loppunut jo joskus tammikuun lopulla ja omat luonnonkiharat kaipaavat hoitosuihketta takkujen selvittelyyn. INC-listoista mitään enempiä ymmärtämättä, tämä vaikuttaa tosi kivalta. Ja muutaman käyttökerran jälkeen täytyy todeta että money well spend, kerrankin. Toimii ainakin omaan tukkaan loistavasti. Iselleni kyseinen brändi on ihan uusi ja ilmeisesti näitä myydään vaan parturikampaamoissa. Suuri plussa suomalaisuudesta.

 Gillette fusion 7.99e

Venus 4.99e

Ai että, voiko tylsempiä kosmetiikkaostoksia enää olla kuin kaksi erilaista sheiveriä? Tai no, en edes tiedä lasketaanko näitä kosmetiikkatuotteisiin, mutta menköön. Melkein hävettää yrittää ylläpitää blogia ja esitellä siellä partahöylä. Toisaalta, monet muutkin sheivaavat ja tästä voi olla hyötyä. Meinaan miesten höylät on ehkä kalliimpia kuin naisten, mutta on ne huomattavasti parempia ja iholle hellävaraisempia. Tämä kaksikko oli alennuksessa paikallisessa honkkarissa ja uudelle höylälle on tarvetta. Vanha repii mukanaan jo enemmän ihoa, kuin karvoja. En ole vuosiin ostanut näitä niinkutsuttuja naisten höyliä, mutta halvan hinnan takia päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden. Molemmissa paketeissa tuli mukana myös sheivausvaahto(?). Itse en käytä joten naisten versio menee eteenpäin ja miesten versio paremman puoliskon käyttöön.

yhteenveto

Tuotteille tuli hintaa hieman alle 23 euroa ja siihen ipsy päälle noin 10 euroa. Yhteensä siis 33euroa. Olipas pieni summa kosmetiikka-addiktille. Ehkä maaliskuussa tämä vahinko korjaantuu.

Miesten vai naisten höylät?

Entä onko Lumo tuttu brändi?

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hotel & Spa resort Järvisydän 2019

Seuraavat kaksi postausta ei liity kosmetiikkaan, mutta halusin jakaa nämä asiat teidän kanssa silti.  Käytiin viikolla 43 Rantasalmell...